
Case: HKFoods
HKFoodsin tuottajapäivää on järjestetty Särkänniemessä 2010-luvulta lähtien. HKFoodsin järjestämä huvipuistotapahtuma mahdollistaa yhteisen ja rennon Särkänniemi-päivän huvipuiston ollessa avoinna myös muille kävijöille.
Särkänniemessä vietettiin 5. elokuuta 2025 HKFoodsin tuottajapäivää. Tuottajapäivää on järjestetty Särkänniemessä jo 2010-luvulta lähtien. 2020-luvulla oli muutama välivuosi, mutta tuottajilta saadun palautteen perusteella tapahtuma palautettiin Särkänniemeen vuonna 2024. Nyt elokuussa 2025 tuottajapäivää vietettiin jälleen Särkänniemessä iloisissa tunnelmissa.
”Särkänniemeen on aina mukava tulla. Täällä on todella helppoa ja kivaa järjestää tapahtuma. Särkänniemen tunnettuus maan laajuisesti laadukkaana koko perheen ajanviettopaikkana lisää ehdottomasti tuottajiemme kiinnostusta osallistua tähän tapahtumaan”, kertoo HKFoodsin tuottajaviestinnästä vastaava Mikaela Chaigneau.
Yksi tapahtumapaikan valintakriteeri on sen keskeinen sijainti. HKFoodsin tuottajat asuvat eri puolilla Suomea, joten Tampereelle ja Särkänniemeen on helppo tulla mistä päin tahansa. Tästä syystä myös muita tuottajille suunnattuja tapahtumia järjestetään vuoden aikana Tampereen seudulla. Särkänniemen tuottajapäivä on siitä erityinen, että tuottajat voivat ottaa mukaan myös perheensä.
Särkänniemessä on mahdollista järjestää yksityispuistoja ja huvipuistotapahtumia. HKFoodsin järjestämä huvipuistotapahtuma mahdollistaa yhteisen ja rennon Särkänniemi-päivän huvipuiston ollessa avoinna myös muille kävijöille.
”Meille on sopinut erityisen hyvin tällainen huvipuistotapahtuma, jossa tuottajat voivat tavata toisiaan ja meitä, mutta ohjelma ei kuitenkaan ole ennalta määrätty, vaan jokainen voi viettää iloisen ja ikimuistoisen päivän oman perheensä kanssa. Tänä vuonna välitimme tuottajille 450 Särkänniemi-ranneketta, joilla he pääsevät yhteisenä päivänä oman aikataulunsa mukaisesti vierailemaan Särkänniemessä”, kertoo Chaigneau.
Kysy lisää myynnistämme!
Särkänniemi tarjoaa loistavat puitteet hyvin monenlaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Rakennamme paketin toiveidesi mukaan: meillä järjestetät niin korkean kuin matalankin profiilin tilaisuudet niin kymmenelle kuin kymmenelletuhannellekin hengelle. Ota yhteyttä myyntiimme, niin aloitetaan tilaisuutenne suunnittelu yhdessä.
Ota yhteyttä

Yritysmyynti
- Jenni, Saija, Petri ja Orvokki
- +358 (0)207 130 212
- myynti@sarkanniemi.fi